Maapigmentit, myrkyt ja ilmaisun vapaus VIII: Anu Nirkko

Kestävän kuvataiteen paradoksi – taidemaalarin näkökulma:  Aktivismia ja temperatyöskentelyä

Vanhassa Lapinlahden sairaalassa, Lapinlahden Tilajakamon tiloissa on rauhallista. Entinen mielisairaalarakennus on jo pitkään toiminut monenlaisen luovan toiminnan kotina ja täten myös monen kuvataiteilijan työtilana. Valoisan ja hiljaisen käytävän nurkkaukseen istumme jututtamaan vastikään uuteen työhuoneeseen muuttanutta taiteilija Anu Nirkkoa, joka on myös tiloja mahdollisimman edullisesti luovan työn tekijöille jakavan Osuuskunta Tilajakamon jäsen.

Uusiokäyttöä ja huopakyniä

Puhuttaessa kestävyydestä taiteellisessa työssä Nirkko toteaa heti kärkeen, että on ensin hyvä miettiä onko teos tarkoitettu väliaikaiseksi, pysyväksi vaiko museosäilytykseen. Myös materiaalien käytössä on suuria eroja ekologisuuden suhteen: vesivärit esimerkiksi eivät vahingoita ympäristöä, mutta spraymaali kylläkin.

Monen muun kollegansa tavoin Nirkko hyödyntää käytettyjä materiaaleja uudelleen.

”Olen maalannut teokset molemmin puolin, mikä on maalareille tavallista. Installaatioissa teoksia voi myös käyttää uudelleen. Taiteilijat ovat aika hyviä käyttämään kierrätettyä, esim. installaatioihin löytyy materiaaleja kierrätyskeskuksesta, eikä uutta tarvitse ostaa.”

Useita eri tekniikoita hallitseva taiteilija toteaa maalaustaiteen puolella omimmakseen temperan, jota hän myös eniten käyttää.

”Ihastuin temperamaalaukseen taidekoulussa opetellessamme eri materiaalien käyttöä. Sen jälki ja värit ovat niin kauniit. Menin siis esteettisyys edellä, mutta se sattuu olemaan vielä ekologistakin.”

Prosessissa saa vierähtää tovi jos toinenkin.

”Minua viehättää työskentelyn hitaus: sekoitan itse pigmenteistä värit ja teen liitupohjat maalauksiin. Siihen menee aikaa, ja se sopii minulle.”

Nirkko kertoo käyttäneensä myrkyttömiä maapigmenttejä, mutta myöntää luonnonpigmenttien rajallisen väriskaalan asettavan omat haasteensa. Tämän vuoksi hän on hyödyntänyt myös muita pigmenttejä halutessaan kirkkaita värejä.

Välillä teosten säilyvyyden suhteen joutuu tekemään myönnytyksiä.

”Jos teosten haluaa säilyvän, tulisi ne suojata jotenkin. Temperamaalauksiin ei ole pakko laittaa vernissaa, mutta jos vedenkestävyyttä ja roiskeenkestävyyttä haluaa, se on hyvä.”

Aiemmin Nirkko käyttikin vernissaa, mutta häntä alkoi vaivata sen epämiellyttäväksi kokemansa haju. Työhuonenaapurin vinkistä Nirkko lopetti vernissan käytön, eikä ole sittemmin käyttänyt pahanhajuisia materiaaleja.

Myös oma hyvinvointi pohdituttaa voimakkaiden aineiden kanssa aiemmin työskennellyttä taiteilijaa.

”Olen viime aikoina ruvennut miettimään omaa terveyttäni, eikä minun enää tee mieli hengitellä myrkyllisiä aineita. Olen tullut herkemmäksi kaasuille ja hajuille, enkä siksi ole käyttänyt tärpättiä aikoihin. Liuottimia en muutenkaan mielelläni käytä.”

Nirkko myös piirtää paljon huopakyniä käyttäen. Ne eivät ole ekologisia, mutta käytännöllisiä kylläkin: niitä on helppo kantaa mukanaan. Taiteilija kertoo perustaneensa Huopakynäkerhon, joka koostuu hänen vanhoista taidekoulukavereistaan. He käyvät säännöllisesti yhdessä piirtämässä.

”Tussiteoksia teen usein aamuisin tai ystävien kanssa kahvilassa spontaanisti, niitä en suunnittele etukäteen.”

Ympäristötaidetta ja yhteistyötä

Paikkasidonnaista ympäristötaidetta Nirkko tekee jatkuvasti. Hän on tehnyt eri paikkoihin väliaikaisia teoksia, esimerkiksi vain kesän ajaksi. Loppuviimein tällaiset teokset joko maatuvat tai ne puretaan. Nirkko on hyödyntänyt teoksissa kierrätysmateriaaleja, kuten vanhoja ikkunoita, vaatteita sekä heinäseipäitä.

Nirkko kuuluu taiteilijakollektiivi Kasvis-ryhmään, jonka muita jäseniä ovat Miia Kallio, Otto Santala, Sunna Kangas ja Olli Hopia. Ryhmän kokoonpano vaihtelee ajoittain. Taiteilijat ovat vierailleet myös Virossa ja Latviassa työskentelemässä ja pitämässä näyttelyitä.

”Kasvis-ryhmän kanssa olimme myös Keravan purkutalolla kahtena kesänä. Piirsin hiilellä ja liisteröin seiniin vanhoja sanomalehtiä. Teimme myös yhdessä kierrätysmateriaalista installaatioita mm. paperimassaa käyttäen. Purkutalolla jaettiin ylijääneitä spraymaaleja, joita olen sittemmin käyttänyt.”

Nirkko yhdistelee mielellään eri tekniikoita ja esittelee yhtä tekstiiliteoksistaan.

”Tämä teos sai alkunsa taiteilijayhdistys Yö ry:n työpajasta, jonka aiheena oli keskeneräisyys. Mukaan sai ottaa vaiheessa olevan teoksen tai itselle ylimääräistä materiaalia. Vein mukanani isommasta maalauksesta jääneen kangassuikaleen ja neuleiden jämälankoja. Työpajaan mennessäni en vielä tiennyt mitä tekisin, mutta siellä ollessani aloin sitten ommella croquis-piirroksia langalla. Jatkoin teosta useassa eri paikassa, ja se kulki mukanani kumppanini luo Kauhajoelle, jossa jatkoin sitä temperamaalauksella. Nyt teos on valmis, mutta voisin tehdä vastaavia enemmänkin, sen verran innostuin jämäkankaiden käyttämisestä.”

Näyttelyaikaa Nirkko on viimeksi hakenut omakuvilleen, joita on syntynyt vuosien varrella paljon. Paraikaa häntä kiinnostaa myös enenevissä määrin se, että hän voisi työskennellä missä kulloinkin sattuu olemaan, ei ainoastaan työhuoneella. Ulkona työskenteleminen on erityisen mieluista.

Kannanottoja joukkovoimalla

Nirkko on käsitellyt taiteessaan mm. luontoa, ihmisiä, näiden kohtaamisia, muistoja ja unia. Taiteilija ja kollega Heli Hassan Hamid muodostavat yhdessä työparin nimeltä Lepus timidus. Yhdessä he ovat mm. tehneet maatuvaa taidetta Palas-taidepolulle Hyvinkäälle.

Metsäjänis-projektin aikana he ovat puolestaan koettaneet etsiä metsäjäniksiä Keskuspuistosta. Laji on siirtymässä pohjoiseen ja häviämässä Etelä-Suomesta, jossa ei alkutalvesta useinkaan ole riittävästi lunta. Ilman sitä jänikset eivät pärjää niiden turkin muuttuessa valkoiseksi.

”Olemme tehneet karttoja ja veistoksia, ja viime kesänä teimme Lapinlahden sairaalan pihalle valkoisia ja mustia jäniksen jälkiä. Ne kestivät muutaman päivän, kunnes tuli sade. Nyt olemme jälleen jatkamassa projektia.”

Nirkko on mukana myös Elokapinan performanssiryhmässä, joka on ottanut kantaa vallitsevaan maailmantilanteeseen ja lajien uhanalaisuuteen. Hän on tehnyt ympäristöliikkeelle myös kylttejä aktioihin. Kuvattuja aiheita ovat mm. maapallo ja sen uhanalaiset eläimet.

Nirkon mukaan kuvataiteen kentällä on monenlaisia samanaikaisia tendenssejä suhteessa kestävyyteen.

”Nähdäkseni tällä hetkellä tehdään tosi monenlaista: toisaalta ympäri maailmaa kuljetettavia isoja veistoksia, toisaalta väliaikaisia teoksia.”

Nirkko kehottaakin kollegoitaan miettimään toimintansa mielekkyyttä: kuljettaako materiaaleja ympäriinsä vai toteuttaako teoksia siellä missä niitä esitetään ja niistä materiaaleista, joita paikan päällä on tarjolla.

”Elämme ekokatastrofin keskellä, joten voi pohtia pystyisikö taiteella vaikuttaa ihmisten ajatteluun. Aiemmin en itsekään niinkään tietoisesti ajatellut tätä, mutta tällä hetkellä se tuntuu tärkeältä.”

Anu Nirkko Kuvataiteilijamatrikkelissa

Artikkeli on ilmestynyt 31.7.2023 osana Helsingin Taiteilijaseuran juttusarjaa.

Muun yhteiskunnan tavoin kestävyys on päivänpolttava aihe myös kuvataiteen kentällä. Taiteilijat ovat usein hyvinkin valveutuneita asian suhteen ja käsittelevät teoksissaan ympäristöön ja kestävyyteen liittyviä teemoja. Kuitenkin taiteilijan voi käytännössä olla varsin haastavaa toimia kestävästi, vaikka tietoa ja halua löytyisikin. Olisiko parempi käyttää maatuvia ekologisia maapigmenttejä vai jopa vuosisatoja kestäviä mutta ympäristölle haitallisempia öljyvärejä? Käyttääkö kierrätysmateriaaleja, jotka saa edelleen kiertoon? Vai pitäytyäkö alun perinkin ekologisissa raaka-aineissa ja yksinomaan ympäristöystävällisissä menetelmissä? Ja kaiken ytimessä vaikuttaa taiteellinen vapaus, taloudellisista realiteeteista puhumattakaan.

Helsingin Taiteilijaseuralle myönnettiin kesän 2022 alussa Ekokompassi-sertifikaatti, jonka myötä seura on sitoutunut huomioimaan toimintansa ympäristövaikutuksen, tekemään konkreettisia valintoja ympäristön hyväksi sekä kehittämään toimintaansa jatkuvasti entistä ympäristötietoisemmaksi. Suurena paikallisena toimijana seuralla on myös suuri vastuu jäsentensä, henkilökuntansa ja asiakkaidensa osallistamisessa tähän kaikessa toiminnassaan niin gallerioissa, Taidelainaamossa, kuvataidekoululla ja kurssikeskuksessa kuin hankkeissaan.

Kestävyyteen liittyvien kysymysten parissa työtään tekevät myös Helsingin Taiteilijaseuran jäsentaiteilijat, joista haastattelimme kahdeksaa. Kestävä kuvataide on monisyinen, ristiriitainenkin asia, ja siitä tämä juttusarja kertoo.

Teksti: Aura Jaakkola, Helsingin Taiteilijaseura
Kuvat: Katja Maria Nyman, Helsingin Taiteilijaseura