Terälehtien järjestely

Näyttelystä

”Kaadan maljakosta mädän hajuisen veden pois. Narsissit jäävät. Siirtelen maljakkoa vuoden ajan pöydältä toiselle ja lopulta piirrän kuivahtaneet kasvit, jotka ovat alkaneet muistuttaa silkkipaperia. Poimin raparperin lehden ja jätän sen pöydälle. Piirrän pihalla lokakuiset auringonkukat, hajotan piirroksen palasiksi ja kokoan sen uudelleen. Piirrän sohvan, sälekaihtimet, punertavan valonsäteen ja lapseni alaspäin kumartuneen hahmon, jota tabletin sininen valo vetää puoleensa. Valokuvaan ryhtini ja siirrän sen puupiirrokseen. Ajatukseni ja lähiympäristöni järjestys pirstoutuvat, mutta paperilla jokin asettuu aina.

Näyttelyssä on esillä puupiirroksia, muste- ja pastellipiirroksia ja kollaaseja. Teoksissa on ihmisiä koti-interiööreissään ja kasvipiirroksia, joissa ihminen mukautuu osaksi sommittelua tai häviää kokonaan. Parin vuoden ajan katseeni on harhaillut olohuoneesta ulos ja takaisin. Kodin ristiriita kiinnostaa minua, sillä se on lepopaikka, jossa saa olla katseilta suojassa, mutta sinne voi tahtomattaan myös jäädä jumiin, yksin. Erityisesti naisille koti on ollut perinteisesti myös sosiaalisen elämän keskus, jota on esiteltävä muille. Tunteet näkyvät eleissä, kuten ryhdissä ja vaikkapa olkapäiden asennossa. Kasvien piirtäminen kiehtoo minua rinnastuksena ihmiskehon hienovaraisiin eleisiin.Kasvit ovat myös kiitollisia tarkkailtavia, sillä ne muuttuvat joka päivä, mutta pysyvät paikallaan piirrettäessä.

Minua kiehtovat eri aikakausien naisten omakuvat, muotokuvat ja koti-interiöörit, sillä arki toistuu läpi vuosisatojen, vaikka kasvimaasta on tullut kasvilaatikko ja kirja on muuntunut puhelimeksi. Samaistun aina taiteilijan työskentelyhetkeen nähdessäni vaikkapa impressionistisen piirroksen puutarhasta. Lumoudun väreistä ja sommittelusta. Istahdan pihatuolille, toistan ja muunnan näkemääni. Nappaan paperille palasia arjesta, jonka kauneus uhkaa muuten mennä huomaamatta ohi.

Kiitos Taikelle työskentelyn tukemisesta.”

– Laura Ukkonen