Ristiin rastiin

Taina Kokkonen

26.2.2025 klo 12.00 – 23.3.2025 klo 16.00

Galleria G ja Studio G

Näyttelystä

Painan kohopainomenetelmin erilaisia muotoja ja kuvioita ohuelle japaninpaperille, josta leikkaan mieleiseni kokoisia osia. Liimaan paperisuikaleet osittain päällekkäin ja lomittain luoden niistä uuden kokonaisuuden. Taustalla olevat muodot näkyvät osittain ylempänä olevien muotojen alta. Niissä on monikerroksellisuutta, jonka erilaiset painopaperit ja -värit tuovat esiin. Erilaisista paperilaaduista saa erilaisen struktuurin ja luonteen teokseen.

Teokseni ovat abstrakteja sommitelmia. Mietin tarkasti millaisia muotoja ja väripintoja teen, sillä värien keskinäinen sointuvuus on teoksien sisältö. Teokset ovat yksittäiskappaleita, vaikka ovat grafiikan keinoin toteutettuja. Ideana on myös kollaasimainen vanhoista vedoksista koostuva kierrätys; uuden ja vanhan yhdistäminen on yllätyksellistä. Aina ei voi arvata lopputulosta.

Aiheet teoksiini löytyvät luonnosta, sen erilaisista muodoista ja luonnon kiertokulusta. Käytän toistuvia muotoja tehokeinona, joilla saan liikkeen tunnun teoksiin. Teoksen syntyprosessin saattaa lisäksi vaikuttaa jokin muisto, kuva tai vaikkapa ajankohtainen uutinen.

Taina Kokkonen

Taina Kokkonen on valmistunut taidegraafikoksi Kankaanpään taidekoulusta. Vuodesta 1988 lähtien hän on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä. Lisäksi hänen teoksiaan on ollut esillä useissa suomalaisissa- ja kansainvälisissä näyttelyissä. Hänen teoksiaan on julkisissa ja yksityisissä kokoelmissa. Kokkonen työskentelee Helsingissä.

Lisää taiteilijasta

Vieraile näyttelyssä

Studio G

Pieni Roobertinkatu 10,
00120 Helsinki
+358 (0) 50 362 2091
Ti-pe klo 12-17, la-su klo 12-16

Tutustu galleriaan