
Visuaalisen taiteen tekijöiden vertaismentorointi ohjelman tavoitteena on tarjota tukea taiteilijuuden eri osa-alueisiin ja ammatillisen identiteetin vahvistamiseen. Osallistujille maksuton vuoden pituinen mentorointiprosessi perustuu osaamisen, tiedon ja kokemusten jakamiseen pienryhmissä kollegoiden kesken, taiteilijalta taiteilijalle.
Miten edetä ja kehittyä taiteilijana muuttuvassa maailmassa? Mitä kaikkea mahtuu taiteilijan uran eri vaiheisiin? Toiminnan perustana on osallistuvien taiteilijoiden tasavertaisuus – kaikki osalliset ovat aktiivisia ryhmän jäseniä, sekä mentoreita että mentoroitavia. Pienryhmätoiminnan lisäksi ohjelmakokonaisuuteen kuuluu koko osallistujajoukolle suunnattuja yhteisiä tapaamisia.
Haku vuoden 2025 ohjelmaan on nyt auki ja päättyy sunnuntaina 16.2.2025.
MIKSI VERTAISMENTOROINTI?
Suuri osa ammattimaisesti taidetta tekevistä ratkoo yksin arkisessa työssään koko taiteilijakuntaa koskevia haasteita. Taiteilijan taustakoulutus tarjoaa lähtökohdan ammatilliseen toimintaan, mutta ammattilaisuus tuo mukanaan kysymyksiä, joihin saatu koulutus ei kanna. Vertaismentorointi ohjelman tavoitteena on tarjota tukea käytännönläheisiin kysymyksiin ja näkökulmia pitkäjänteiseen uran rakentamiseen. Dialogia edistämällä lisätään myös tietoisuutta hyvistä ja toimivista käytänteistä ja uran sudenkuopista.
KUKA VOI HAKEA?
Vuoden 2025 mentorointiohjelmaan voivat hakea mukaan HELSINGIN TAITEILIJASEURA RY:N, KUVITTAJAT RY:N, SUOMEN SARJAKUVASEURA RY:N ja SUOMEN TAIDEGRAAFIKOT RY:N uransa eri vaiheissa olevat taiteilijajäsenet. Vertaismentoroint iohjelmaa järjestävien taiteilijajärjestöjen joukko elää vuosittain.
Vertaismentorointi ohjelman ensisijaisena tavoitteena on, että osallistuja hyötyy ohjelmaan osallistumisesta. Taiteilijavalinnoissa ei huomioida hakijan taustameriittejä eikä osallistuminen edellytä meneillään olevaa tai valmista projektia eikä sen tavoitteena ole tuottaa uusia teoksia tai näyttelyä. Ohjelmaan valitaan mukaan noin 20 taiteilijaa kustakin taiteilijajärjestöstä. Valinnasta ja ryhmäjaosta vastaa kunkin osallistuvan järjestön edustajat.
MITÄ OHJELMAAN SISÄLTYY?
Ohjelman lopullinen sisältö rakentuu prosessin aikana siihen osallistuvien taiteilijoiden toiveista ja tarpeista. Osallistuminen vaatii sitoutumista säännölliseen pienryhmätyöskentelyyn (noin kerran kuukaudessa kunkin ryhmän omasta toiveesta riippuen) sekä osallistumista yhteisiin tapaamisiin (muutamia vuoden aikana). Pienryhmien toiminta perustuu taiteilijoiden aktiivisuuteen – osallistujia kannustetaan muovaamaan ryhmän toiminnasta omaan arkeen sopivaa. Ryhmät organisoivat itse toimintansa ja päättävät mm. siitä millaisia teemoja tapaamisissaan käsittelevät ja kuinka usein ja miten (etä, live) tapaavat.
Kaikki osallistuvat taiteilijat kokoava yhteinen aloitustapaaminen järjestetään helmikuussa ja päätöstapaaminen järjestetään joulukuussa 2025. Yhteiset tapaamiset järjestetään pääosin etäyhteyksin, jotta osallistuminen asuinpaikkakunnasta riippumatta on mahdollista.
Täytä hakulomake tässä linkissä.
TIEDUSTELUT
Ohjaathan tiedustelusi oman taiteilijajärjestösi yhteyshenkilölle.
HELSINGIN TAITEILIJASEURA
Satu Kalliokuusi, satuk.kalliokuusi@helsingintaiteilijaseura.fi
KUVITTAJAT
Veera Jalava, veera.jalava@kuvittajat.fi
SUOMEN SARJAKUVASEURA
Jenni Varila, jeevarila@gmail.com
SUOMEN TAIDEGRAAFIKOT
Riikka Tuomarla, riikka.tuomarla@taidegraafikot.fi

Vertaistukea taiteilija-arkeen
Monimediataiteilija Ida Nisonen osallistui vertaismentorointiohjelmaan vuonna 2021 Valokuvataiteilijoiden liiton koordinoimana.
Elettiin korona-aikaa, joten Nisonen tapasi pienryhmäänsä vain etänä. Huolimatta ryhmäläisten erilaisista lähtökohdista, Nisonen kertoo heidän hitsautuneen nopeasti yhteen.
– Kaikki halusivat [vertaismentorointiohjelmasta] irti niin paljon kuin mahdollista. Olimme sitoutuneita, Nisonen kertoo.
Nisosen mukaan korona-aika korosti yksinäisyyttä, jota muutenkin taiteilijana voi kokea.
– Taide on yhteisöllistä. Sitä pitäisi tehdä yhdessä, vaikka työn toteuttaisikin yksin.
Hän vertaa vertaismentorointiohjelmaan osallistumista tuoreeseen ihmissuhteeseen ja kuvailee prosessia hyväksi empatiaharjoitukseksi, jossa tarvitaan kärsivällisyyttä, kykyä kuunnella sekä riittävästi aikaa ja tilaa tutustua.
Nisonen kertoo mentorointiprosessin tuoneen rohkeutta keskustella ääneen aiheista, joita ennen arasteli.
Pienryhmänsä tuella hän kertoo myös siirtyneensä täyspäiväiseen taiteilijuuteen ja jääneensä pois päivätyöstään. Nisonen pienryhmäläisineen pitää edelleen yhteyttä toisiinsa.